lauantai 25. lokakuuta 2014

Kausi 2014

Finaali

Nyt tuli käytyä Tampereella XCM finaalissa. Reitti oli mun makuun aivan huippu. Mäkiä ja kovavauhtista polkua riitti. Alunperin ajattelin, että vauhtia olisi ollut paremmillekkin sijoille, mutta 11-sijaan oli tyytyminen tällä kertaa. Ekalla kierroksella tuntui olevan vauhtia, mutta kuin katkaisimesta jaloista loppui toiselle kierrokselle lähdettäessä voimat. Toinen kierros meni sitten kuin alitehoisella autolla kaahatessa. Mutta samapa se on mikä hitauden syy on, minun huonouttani se kuitenkin oli ja siitä yritetään päästä seuraavana talvena eroon :)

Ekalla kierroksella tuntui vielä olevan voimia.

Yhteenveto kaudesta

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että eteenpäin ollaan taas menty, vaikken enää ihan porukan nuorin olekkaan. Parhaimpina päivinä vauhti alkoi riittämään ihan kohtuu hyville sijoille. Ehkä se onkin syy miksi kuitenkin jäi vähän paska maku. Täydellistä pöljääpäivää ei tullut kertaakaan, vaan ainoastaan merkkiä paremmasta. Tosin jos joutuu odottamaan ja hakemaan tälläistä pöljääpäivää, niin se kertoo vain siitä että perus suorituskyky ei vielä ole riittävällä tasolla.
Viime vuosien tapaan edelleen ongelmana on watit, niitä vain ei ole riittävästi. Ylämäkeen kevyenä kaverina menen kohtuu kovaa, mutta tasaisella olen helisemässä. Maastossa varsinkin uuden pyörän myötä alkaa ajotaito ja taloudellisuus olemaan kohtuu kunnossa.
Parhaimmat kisat osui Tahkolle ja sen jälkeen. Varmaan paras kuntoni oli Vaasa XCO:n ja Valkeakoski XCO:n aikaan. Molemmissa olisi ollut mahdollisuus voittoon. Vaasassa jopa ajoin parhaimmillaan lähes Toni Tähden ja Kusti Kittilän vauhtia. Harmi vain kun kova vauhti näkyi lopulta naamassa :)
Valkeakoski XCO, yksi kauden parhaimmista kisoista

Ensi kausi

Nyt olen jo kohta 3 viikkoa neppaillut ja pitänyt oikeasti Off Seasonia. Pyörällä olen ajanut kerran viikkoon. Varsinaiset reenit alkaa marraskuun alussa Mallorcan tutuista maisemista. Toivotaan että edes siellä on keli hyvä.
Eroa edellisiin harjoituskausiin on, että olen tehnyt tarkan harjoitussuunnitelman. Uskoisin että se auttaa motivoimaan, kun on selvä suunnitelma mitä tekee. Uskon myös että siitä saan tarvittavan lisävaihteen ensi kaudeksi, ettei tartte joka kisassa toivoa sitä "pöljääpäivää".